• Taulut sisustuksessa

• Design-korut ja -asusteet

• Sisustustuotteet

Helmikuun kolumni: Kuinka taulu valitaan kodin seinälle
17.02.2010

Tarkoitukseni on kertoa kuvataiteen ja muotoilun maailmasta kulissien takana. On siis korkea aika siirtyä kuvataiteen tunnetuimpaan osaan, tauluihin. Jokaisellahan niitä on seinällä, kenellä enemmän ja kenellä vähemmän. Minulla valitettavasti enemmän.  Ja alati vaihtuvilla paikoilla. Tässä on se vaara että seinät alkavat näyttää Emmental-juustolta ja ulko-oven ja alavaraston väliin porraskäytävään kuluu selkeä polku kun esillä olevat ja varastotaulut vaihtavat paikkaa. Tiesitkö muuten että sauman värinen vesiohenteinen maali on oiva peittämään kaakeliseinän päällä olleita entisiä reikiä? Mutta asiaan.

Hyvän omantunnon kuluttaja ottaa aina ostopäätöksissään huomioon eettisyyden, ekologisuuden ja tuotantomenetelmät. Mutta entä tuotantoympäristön henkinen puoli? Mitä sisältyy prosessiin ennen kuin taulu on valmis? Valotan tässä muutamaa yleisintä taulutekniikkaa.

Öljytaulu: Erittäin kestävä, ylellisen kaunis. Kehyksen valitseminen on helpompaa koska ei tarvitse miettiä passepartout’n eli ympäryspahvin sävyä. Koko talo haisee tärpätille, jolla maali ohennetaan. Kerrostalossa vaikutus tehostuu, kun monta kymmentä ihmistä huomaa yhtäkkiä olevansa kännissä. Paitsi jos käytetään ranskalaista tärpättiä, joka ei haise.

Akryylitaulu: Väri kuivuu erittäin nopeasti, päinvastoin kun öljyvärissä. Tekniikka vaatii siis paljon tekijältään. Lopputulos on kuitenkin raikas ja selkeän kaunis. Maalausvaiheessa väri tarttuu kuin takiainen taiteilijaan ja leviää koko asuntoon. Huusholli muuttuu yhtäkkiä ekspressionistiseksi tilataideteokseksi jossa iloisen värisiä läiskiä on ovissa, kodinkoneissa, huonekaluissa, matoissa ja pyyhkeissä. Kuivuttuaan – ja nopeasti, kuten sanoin – erinomaisen hankala jos ei suorastaan mahdoton poistaa.

Akvarellitaulu: Vaativa ja herkkä tekniikka. Siveltimen vedot ovat tärkeitä, niitä ei voi enää millään muuttaa tai peittää. Harvoin tarkasti esittävä, enemmän taiteilijan näkemystä korostava. Ei voi suositella lahjana hyvin nuorille henkilöille. Esimerkki: Nyt jo edesmennyt, Savonlinnan suuri kuuluisuus ja Euroopan ehkä arvostetuin kubisti Kalevi Pyykönen teki 1970-luvulla muotokuvan hevosestani. Se muistutti lähinnä Dalin ja Picasson risteytystä ja oli veret seisauttava järkytys nuorelle tytölle. Nykyään ymmärrän kyllä teoksen hauraan kauneuden ja voisin jopa hankkia sillä sievoisen summan. Vaikka hevosen korvat ovat edelleen pienemmät kuin sieraimet ja kaula ohut kuin mehupilli.

Suosittelen siis lämpimästi taiteen avartavaa ja rauhoittavaa vaikutusta jokaisen kodin seinillä.

Anne Hakkarainen