
Kutsu hyväntekeväisyyskampanjaan Koivikko-kodin hyväksi
21.12.2011
Jatkoimme kutsuaikaa :) Olemme saaneet mukavasti ilahtunutta palautetta ja kiinnostuneita yhteydenottoja mutta näin joulun alla monella taiteilijalla on paljon kiireitä. Siksi jatkoimme kutsuaikaa helmikuun loppuun 2012 ! Lämpimästi kutsumme Sinut mukaan hyväntekeväisyys-kampanjaan taiteen ja luovuuden merkeissä Koivikko-kodin hyväksi. Kyse on taideprojektista johon kutsumme taiteilijoita mukaan hyväntekemisen periaatteella. Koivikko-koti on Hämeenlinnassa toimiva saattohoitokoti. Se tarjoaa hoitoa vaikeasti sairaille potilaille tilanteessa, kun hoidon painopiste on siirretty oireita lievittävään hoitoon ja valmistaudutaan potilaan elinpäivien kivuttomuuteen ja elämänlaadun ylläpitoon. Hoidossa keskeistä on laadukas oireenmukainen hoito, henkinen tukeminen ja pienten toiveiden täyttäminen sekä läheisten rohkaiseminen ja kannustaminen tulla mukaan läheistensä luopumismatkalle. Kuolemalle, toisaalta elämän ja kuoleman rajamailla olemiselle, ei aina ole sanoja. Musiikki ja taide koskettavat syvimpiä, sanattomia tasoja ihmisyydessä. Kutsumme Sinut, arvoisa taiteilija, hyväntekeväisyystempaukseen Koivikko-kodin saattohoito- toiminnan puolesta ja elämänlaadun puolesta. Tavoite on maalata 1-3 taulua tai valmistaa 1-3 teosta, jotka kuvaavat jotenkin tätä aihealuetta. Tyyli on vapaa. Tauluista/teoksista järjestetään myyntinäyttely, joka toteutetaan kokonaan Koivikko-kodin hyväksi. Lähitulevaisuudessa on tavoitteena myös koota tauluista ja teoksista aihealuetta koskeva kirja. Tähän tulee taiteilijan tauluista kuva, taiteilijan esittely sekä taiteilijan ajatuksia elämästä ja kuolemasta. Kirja on ensimmäinen tällainen Suomessa. Kirja tulee olemaan käytössä vanhainkodeissa, saattohoitokodeissa ja kirjalle varmasti löytyy lukijoita kaikista, jotka jollakin tapaa pohtivat elämää ja kuolemaa sekä ovat kiinnostuneita taiteesta. Taulujen/teoksien esittely myyntikohteissa alkaa heti kun se on mahdollista. Pyritään joulukuuhun mutta jos se on liian aikaista, tammikuu on hyvä aika aloittaa. Myyntikohteet koostuvat yrityksistä tai julkisista paikoista joissa myynti tapahtuu turvallisesti. Myyntikohteeseen tulee taiteilijoista oma esittelykansio joten teoksen mukaan on hyvä liittää A4-kokoinen kertomus itsestä, työstä ja elämästä. Taulujen esittelyajaksi on suunniteltu puolesta vuodesta vuoteen. Ajatuksena on herätellä ihmisiä myös arvomaailman äärelle punnitsemaan elämää ja sen kauneutta. Tauluista/teoksista 1 on hyvä olla edullinen esim hintahaitariltaan 20-50euroa. Muut saavat olla hintavampia ja taiteilija määrää niille itse hinnan. Mukaan mahtuvat myös runot, vedokset yms. Taiteilijoilla on mahdollista käydä tutustumassa Koivikko-kotiin niin halutessaan. Vastaa kutsuun mahdollisimman pian, viimeistään helmikuun 2012 loppuun mennessä. Annetaan hyvälle siivet :) Terveisin, Riikka Koivisto, Koivikko-kodin johtaja 045-8893844 tai riikka.koivisto@koivikko-koti.fi tai Teija Dahlgren, taiteilija 050 305 3772 tai 040 3779838 teijatuulia1@luukku.com ps...voit käydä kuuntelemassa yle areenalla radio hämeen jutun koivikko kodista
Takaisin arkistoon






